Hieman normaali viikostani ja minusta
Olen tosiaan 27-vuotias hoitoalalla työskentelevä neitokainen Etelä-Suomesta. Pelannut olen 15 vuotiaasta asti, pitäen monia eri mittaisia taukoja. Asun vuokralla mieheni ja koirani kanssa. Käyn kuntosalilla ja koiran kanssa lenkillä sekä harrastan työntekoa.
Teen 3-vuorotyötä hoitoalan yksikössä sekä keikkailen aina tarpeen vaatiessa erilaisissa hoitoalan paikoissa. Parhaimmillaan olen ollut koko viikon aamusta iltaan töissä, vaihtaen vain paikkaa. Se miksi olen tehnyt näin paljon töitä on se että saan enemmän rahaa, pelaamiseen/velkojen/laskujen maksuun. Vaikka peleihinhän se menee…
Minulla on luottotiedoissa useita useita useita merkintöjä, luottohäiriö ote on kolmesivuinen ja merkintöjä on yhteensä 35 eli paljon. Se masentaa todella valtavasti. Ulosotto vie joka kuukausi palkastani osan ja hyvä niin, tuleepahan ainakin maksettua. Sitä en osaa sanoa koska tämä velkahelvetti on osaltani ohitse mutta toivon että niin pian kun mahdollista ja uusia merkintöjä en sinne halua…
Olen miettinyt syytä pelaamiseeni ja uskon siihen olevan monta eri syytä. Ensinnäkin molemmilla vanhemmillani on omat yritykset. Isäni firma meni konkurssiin minun ollessa vuoden, syystä että hän on ollut aina holtiton rahan suhteen eli sen olen ainakin perinyt sieltä. Äitini on ollut aina tarkka rahasta mutta hän oli takaamassa isäni lainoja ja sen vuoksi menetti asuntonsa ja joutui myös uo:n asiakkaaksi. 2-6 luokalla minua kiusattiin koulussa, olin hieman pyöreä, hieman ujo mutta sanoin aina mielipiteeni ja minulla oli lukihäiriö. KOtona en kiusaamisesta kertonut. Jäin ns. kiinni äidilleni kerran itkiessäni pahaa oloa ja he kyselivät ja kyselivät mikä on kun itken. Lopulta minun oli pakko kertoa ja siitähän sitten alkoikin kauhea show. Ilmoitettiin kouluun ja kiusaajien vanhemmille. Lopulta tietysti kiusaaminenkin loppui mutta eihän minulla siltikään mitään kavereita ollut. Onneksi luokalleni tuli pari uutta tyttöä ja heidän kanssaan aloinkin viihtymään hyvin ja sain kavereita. Vanhempani erosivat minun ollessa 12, isäni jäi kiinni pettämisestä. Ja jäin äidin kanssa asumaan ja isä oli vain joka toinen viikonloppu isä minulle. Silloinkin olin usein yksin koska isä oli tansseissa ja missä milloinkin. Äititeki töitä aamusta iltaan jotta meillä olisi edes hieman rahaa elää. minulla on 10 vuotta vanhempi isosisko joka oli paljon kanssani ja on edelleen minulle äärettömän tärkeä, samoin äitini. Isän kanssa en ole tekemisissä. Isällä on uusi perhe ja siinä kaksi lasta. Isäni on täysi narsisti joka elää muiden siivellä. Hänen mielestään lapset tehdään sen vuoksi että ne elättävät sitten vanhempana.
Toinen varmasti sellainen kova kolaus on ollut mieheni uskottomuus. Olen mieheni kanssa seurustellut ihan nuoresta tytöstä asti. Erosimme minun ollessa 19 olimme pari vuotta erossa ja palasimme uudelleen yhteen. Mieheni seurusteli siinä välissä toisen naisen kanssa jonka kanssa myös minua petti aika pian yhteen palaamisen jälkeen. Pahinta siinä kaikessa on se etten iki maailmassa olisi uskonut hänen tekevän niin. Olen aina luottanut häneen, ollut aina se joka viimeiseen asti puolustaa miestään kaikessa. Mieheni on aina ollut minusta mustasukkainen koska tulen hyvin toimeen miesten kanssa ja parhaimmat ystäväni on ollut miehiä. Minä en ole osannut olla koskaan mustasukkainen. en edes pettämis episodin jälkeen.
Itse olen ajatellut että nämä kaikki ovat vaikuttaneet siihen että olen alkanut pelaamaan. Olen aina ollut ns. omissa murheissa märehtijä enkä halua muiden kanssa jakaa omia ongelmiani ja varmasti se on myös vaikuttanut tähän asiaan. Ehkä pelaaminen olisi loppunut nopeemmin kun olisin puhunut ongelmistani tai kertonut jollekkin että olen masentunut ja yksinäinen ja että minun on paha olla.
Olen luonteeltani sellainen että teen päätökset nopeasti ja lähden kaikkeen mukaan täysillä ehkä siksi pelaaminenkin lähti käsistä…
Tämä blogin kirjoittaminen ns. paranemisprosessina on minulle uutta ja uutta on myös se että julkisesti kerron ongelmastani, okei onhan se helpompaa kun en esim. näytä naamaani julkisesti mutta silti saan kirjoittaa juuri niistä tunteista mitä milloinkin tunnen. Ja voin vaikka vannoa että jos joku läheisistäni lukisi tätä he minut tästä tunnistaisivat.
Mutta nyt pitää taas lopettaa tää kirjottelu ja lähteä iltavuoroon. Tänään olen siis omasta työstäni vapaalla ja menen heittämään keikkaa toiseen paikkaan!!
Adios toverit, lukijat ja kanssa eläjät vaikka ei varmaan moni tätä blogia vielä luekkaan!!
AnSa
